sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Tunnaripohdintoja

Ihan on mahdotonta tämä laiskuus blogin päivittämisessä. Muutamaan viikkoon en ole käynyt lukemassa juuri muidenkaan blogeja, joten on aika tormistautua.

Joensuun valtasi hetkittäinen kevät muutamaksi viikoksi. Ai että se oli ihanaa aikaa. Sitten tuli taas taivaan täydeltä lunta ja talvi jatkui, mälsää. Nyt sitten elellään rapakeliaikaa. Mikä sen ihanampaa onkaan kuin luututa kaulaansa myöten kurassa oleva koira muutaman kerran päivässä. :D Tule jo kesä! Täällä ei pääse vieläkään pihalle treenaamaan, joka masentaa suuresti...

Välillä näytti jo tältä...
...nyt lähinnä tältä.
Sitten Rimpun tunnariin. Tunnari on ollut meillä aina ns. vahva liike ja siihen on tehty pohjia jo hyvin pienestä lähtien. Aluksi tehtiin kotona etsimisharjoituksia leluilla, tämä ihan siksi, että koira hoksaa etsimisen ajatuksen. Toki tässä pohjustettiin tunnarin lisäksi esineruutua, kaksi kärpästä ja silleen. :D Sitten siirryttiin ulos. Hajustin ulkoilun yhteydessä pennun huomaamatta kädessä kävyn tai metsän kepin (n. tunnarin kokoisen) ja kun koira oli kauempana, tiputin sen maahan paikkaan jossa oli hieman muitakin risuja tai käpyjä. Kutsuin koiraa, osoitin maata (seisaaltani) ja sanoin etsi. Kun merkkasi oman tai nosti sen, hirmuiset juhlat. Tämä oli pikkuRimpusta hurjan kivaa.

Kävyistä ja kepeistä siirryttiin kapuloihin kun etsiminen ja rauhallinen haistelu oli selkärangassa.  Kesä piiloteltiin omaa ja pikkuhiljaa tuotiin piilotetun läheisyyteen kasa vääriä. Vähitellen kasaa lähdettiin levittämään. Nyt hallikaudella oma on ollut vuoroin piilossa, vuoroin näkösällä ja vääriä paljon sikin sokin oman ympärillä. On myös tehty ns. tavaratunnaria, jossa kapulat on kaiken maailman romun keskellä, että homma pysyisi mielenkiintoisena. Näitä tehtiin kuitenkin varmaan hieman liian kauan ja nyt kun oli aika ottaa järjestelmät (esim. rivi ja kellotaulu) käyttöön, en osannutkaan tehdä onnistuneita treenejä. 

Järjestelmät ovat Grimmille selvästi vaikeita, vaikka kellotaulu onkin meille helpompi kuin rivi. Koira meni kapuloille aikalailla suu auki ja mielentila oli hieman väärä. Tällaisia neuvoja me ollaan matkan varrella kerätty työkalupakkiimme:
- Tärkeintä oikea mielentila. Grimmille mielentila tehtiin jo metsässä, eikä se nähnyt kapulan kapulaa, ennen kuin haistelu oli oikeanlaista, määrätietoista, varmaa ja rauhallista.
- Ohjaaja aluksi lähellä kapuloita, ettei koira ota painetta tuomisesta, nythän halutaan vahvistaa nimenomaan nenätyötä, treenataan tuomista erikseen.
- Vauhtia ja matkaa treenataan aluksi jättämällä koira kauas ja kutsumalla koira etsimään, ohjaaja lähellä kapuloita. Näin koiralla ei ole kiire kapuloilta pois. Tämä vasta sitten kun koira osaa haistella rauhallisesti ilman vauhtia.
- Jos koira ei löydä omaa ja esim. lärppii paljon muita tai jopa tuo pari väärää, kutsutaan pois ja näytetään että täälläpä se oma olisi ollut, etsi ensi kerralla tarkemmin. Koira pääsee heti perään yrittämään uudelleen, oman paikka vaihdetaan, ettei mene muistipeliksi.
- Ole selkeä. Jos koira tuo väärän, voivottele ja jos tuo oman vaikkakin lärppimisen jälkeen, kehu vuolaasti. Vahvista siis oikeaa toimintaa myös kertomalla ei toivotusta toiminnasta.
-  Treeneissä mieluiten aina enemmän kapuloita kuin kokeessa. Toki kisamaisiakin tunnareita tehdään sitten kun liike on varmempi, mutta kun koira oppii treeneissä haistelemaan esim. 20 tikkua, ei kokeessa 6 tikkua ole sille mitään.
- Toistot minimiin. Tunnaria koskee sama kuin kaikkea muutakin tokoa, älä jauha liikaa. Jos ensimmäinen toisto on hyvä, jätä siihen ja siirry seuraavaan liikkeeseen. 
- Ajattele koirakohtaisesti. Jos koira on vilkas ja hektinen luonteeltaan, älä tee tunnaria ensimmäisenä liikkeenä, vaan päästele hieman höyryjä tekemällä pari muuta liikettä alle. Näin koira luultavasti pystyy keskittymään hieman paremmin haisteluun.
- Älä ole liian steriili. Hajusta myös väärät kapulat ihmisen hajulla (ei tietenkään omalla :D). Pyydä treenikaveria tai esim. lapsia käsittelemään vääriä kapuloita ennen treeniä, että nekin haisevat "tuoreelta ihmiseltä". Kokeessa et voi tietää käsitteleekö liikkuri kapuloita pihdeillä vai käsin.
- Ylitreenaa. Hajusta välillä väärät vaikkapa lihapullalla, näin koira joutuu oikeasti keskittymään. Tai tee välillä tunnari tulitikuilla. Myös tässä koira joutuu todella keskittymään koska tikkuset ovat niin pieniä, että hajukin on pientä. Tulitikkutunnarissa ei myöskään voi räiskää, vaan myös nostoon täytyy keskittyä. Tulitikkutunnarissa kannattaa tosin ottaa rotuominaisuudet huomioon. Treenikaveri kaiveli snakusterinsa parrasta sen oman, mutta nousipahan kuitenkin oikea tikku. :D
- Pilko. Harjoittele haistelu erikseen, pito erikseen, tuonti erikseen ja vauhti erikseen. Tunnari on varmasti herkin tokon liikkeistä, joten älä kiirehdi ja ahneuksissasi ryssi tätä, korjaaminen on aina tuskallista ja pidempi prosessi kuin se, että liikkeeseen olisi tehty pohjat huolella ja kiirehtimättä.
- Varioi. Tee erilaisia kuvioita tikuista, vaihtele määrää, kun lumet sulaa käytä metsän keppejä ja käpyjä. Tuo häiriöksi tokovermeet keskelle tunnaria (törppöjä, ruutunauhaa, noutokapuloita). Tee tunnaria myös kostealla maalla, koepäivänä kun ei aina paista. Harjoittele pitkässä nurmessa, kylmällä ilmalla, kuumalla ilmalla, myös lumihankeen voi piilottaa omaa.

Hyvänä muistisääntönä voisi pitää, että tunnarikapulat otetaan treeniin vasta kun tunnetila ja etsiminen ovat koiralla selkärangassa. Nämä voidaan tehdä täysin ilman tunnaritikkuja ja näin vältetään väärän tunnetilan siirtyminen itse tikkuihin. Think outside of the box. :)

Grimmin tunnari etenee hyvin, edelleen se on hieman kiireinen rivissä, mutta parantaa kuin sika juoksuaan. Toki tässä vaiheessa täytyy todeta, että Grimmin kaltaiselle koiralle tunnari on hyvä liike, koska tuollaiset koirat eivät sähellä, hermo pitää, osaavat keskittyä missä vaan ja ovat pehmeitä suustaan. Kertaakaan ei ole meidän kapuloista löytynyt pienintäkään lommoa hampaista. Huh. Pääsen siis suhteellisen helpolla kun itse maltan mieleni enkä ahnehdi. Vilkkaalle, hektiselle koiralle saa varmasti tehdä tuplamäärän työtä.

Grimm toivottaa kaikille hyviä tunnarihaisteluita ja hauskaa pääsiäistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti