sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Silimät harmaantuu

Huomasin muutama viikko sitten Grimmin molemmissa silmissä (silmän pinnalla) pienet (toisessa hyvin pieni piste, toisessa 1mmx3mm) harmaat alueet. Alueet on sellaiset ettei kukaan sivullinen niitä tietämättä edes huomaisi. Tottahan toki ajattelin, että koira on välittömästi sokeutumassa ja kiikutin elukan lääkäriin. Koska Aho (tienoon ainoa silmäspesialisti) oli lomalla, kuinkas muutenkaan, vein Grimmin normilääkärillemme. Eipähän sieltä saatu muuta kuin antibioottirasvat ilman diagnoosia.

Kun sitten männäviikolla tuo pieni piste alko laajentua, googletin itselleni taas hysterian ja soitin ajan Aholle. Diagnoosina lipidikeratopatia, kansankielellä kolesterolikiteet. Ne ovat siis silmän pinnalle tulevia kertymiä, joihin on yleensä syynä liian vahva ruoka. Näköä ne eivät haittaa, eivätkä ole siis mitenkään vaarallisia. Aho sanoi, että koirasta voi näyttää samalta kuin ihminen katsoisi hieman likaisten rillien läpi.

Saatiin ohjeeksi siirtyä vähäksi aikaa vähärasvaiselle ruokavaliolle, ts. Grimm saa nyt hetken aikaa mummoruokaa. Siitä voi olla apua ja alueet voi hävitä, tai sitten ei. Eipä nuo ole normaalia elämää häirinneet, joten ei niillä niin väliä. Yritin ottaa kuvia silmistä, mutta silmämuna kiiluu sen verran ettei ainakaan minun kameroilla alueita saa vangittua.

Grimm syö tällä hetkellä ProBooster Adult Mini & Medium nappulaa, jossa on rasvaa 15% ja proteiinia 25%. Mietin, että voisikohan kiteet kantaa jo aiemmilta ajoilta jolloin Grimm vielä söi ihan turkasen vahvaa Orijen Whole Prey Adultia, jossa on rasvaa 18% ja proteiinia jäätävät 38%. Meillä ei ollut mitään tarvetta noin vahvalle ruualle ja lisäksi Orijen on mielestäni törkeän ylihinnoiteltua, joten vaihdoin sen pois poikkeen. Toki myös raakaa lihaa syödään nappulan rinnalla ja aion kyllä jatkaa lihan syöttämistä vaikka sieltä sitä rasvaa tuleekin. Nappulan osalta pysymme hyväksi havaitussa ProBoosterissa, tilasin sen light versiota säkillisen (kun oli tarjouksessakin). Rasvaa tuossa ruuassa on 10%. Katsotaan kuinka se meidän tarpeisiin hetkellisesti istuu.

Lisäksi lueskelin netin kaikkitietävästä maailmasta, että jotkut ovat syöttäneet koiralleen B-15 vitamiinia noiden kolesterolikiteiden vuoksi. Eipähän tuosta mitään haittaakaan mahda olla, joten saatan minä sellaistakin kokeilla.

Treeneistäkin pitäisi kirjoitella. Keskiviikkona Varkaudessa Satu kouli tätä aloittelevaa haahuilijaa vähän parempaan kuosiin, mutta jottei nämä postaukset venyisi liian pitkiksi, niin siitä seuraavassa.

Lisäksi hetkellistä ärsytystä ja masennusta aiheutti aamulla verhojen takaa paljastunut valkoinen luonto. Meillä on taas tätä ¤%/"#¤% valkoista sontaa joka paikka täynnä, eikä näin ollen ulkokenttäkausi alkanut kamalan vahvasti. Tämä susiraja on vähän huono paikka harrastaa...  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti