perjantai 12. syyskuuta 2014

Tasmaniancollie

Grimm on niittänyt tällä viikolla kyseenalaista mainetta tuholaisen roolissaan. Ainahan se on pienesti puuhastellut työpäivien aikana mutta tämä viikko ylitti kaikki odotukset. Alkuviikosta termiitti tuhosi tyystin kokonaisen pyykkikorin, joka on jotain oikein kivaa kaislapunosta, jota sitten nypin irti vielä myöhään illalla sohvasta, sängystä, matoista ja noh, ihan joka paikasta. Korissa olleet pyykit oli ripoteltu luonnollisestikin pitkin mökkiä. Harmi kun ei sattunut vieraita tulemaan juuri kyseisenä päivänä...Pyykit tosin säilyivät ehjinä, ilmeisesti itse korissa on ollut tarpeeksi duunia. :D

Tänään sitten töistä tullessani repesin jo ovella nauramaan. Ilmeisesti eilen minulta oli jäänyt raolleen korkea kaappi, joka sisältää ihan kaikkea maailman romua, kankaita, reppuja, rinkka, lahjapapereita ja -naruja, koiranleluja, iso rottinkikori, takkeja henkareissa ym. Nämä kaikki luetellut siis löytyi, mistäs muualta kuin kaikkialta pitkin kämppää. Jes. On siinä ihan oikeesti ollut hommaa pidemmäksikin aikaa! Mm. lahjanarut oli luonnollisesti purettu pitkin lattioita, eihän se muuten kivaa ole. :D Onneksi rinkka oli ehjä! Rottinkikori sen sijaan oli ottanut enemmänkin osumaa.

Voin muuten kertoa jo nyt että ei ollut viimeiset askartelut tältä tyypiltä, en usko että tämä on mikään ohi menevä vaihe, Grimm nyt vaan sattuu olemaan puuhastelevaa sorttia. Tosin jos sillä olisi kaveri, ei tätä tuhoa syntyisi näin paljoa kun energia tulisi purettua karvakamuun...

Sitten treeneihin. Grimmin agilityura alkoi viikko sitten torstaina. Hän kävi tekemässä kahta mutkaputkea ja tuli aika villiksi. Putket on Grimmin uusi lempparijuttu, se oli kahden putken välillä kuin päättymättömässä luupissa, mutta kuunteli silti kivasti kun tein pari valssia. Tehtiin myös puomin ylösmenoa ja alastuloa maksipöydälle namikipon avulla, hyvin hoksasi tämänkin.

Keskiviikkona vuorossa oli haku. Otin Grimmille 8 ukkoa, kaikki äänellä. Kuudennelle juostessaan ei lähtenyt enää niin kovaa kuin aiemmille, joten otettiin ukot 7 ja 8 vähän lähemmäs, jotka nosti hienosti. Hyvät treenit!

Torstaina ajeltiin Suskin tokon jatkokurssille. Aiheena jäävät. Tajusin että eihän me olla niitä treenattu, mutta eipä se mittään, koska osasia ollaan tehty, niistähän tämäkin liike koostuu. Jokainen sai valita joko istumaan, maahan, tai seisomaan jäämisen jota lähdetään hiomaan. Minä valitsin maahanmenon.

Ensimmäisellä setillä harjoiteltiin maahanmenoa liikkeen kanssa, meidän tapauksessa maahan plätsähtämistä ja minun pysähtymistä koiran vierelle. Suski teki hyviä huomioita minun viuhtovista käsistä. Kun jätettiin käsiavut pois, maahanmeno parani huomattavasti. Myös palkkaukseen haettiin rauhallisuutta, minä kun tuppaan olemaan käsittämätön vispaaja ja heiluja ja koira tietysti mielellään lähtee peliin mukaan. Mutta tämä saatiin jo hyvälle mallille!

Toinen setti tehtiin paikalleen jäämistä ja koiran luo palaamista. Jääminen ei ole Grimmille ongelma, takaisin palaamisessa vahvistettiin jälleen samaa rauhallisuutta kuin ekalla setillä. Hyvin meni!

Tänään startattiin häiriötreenit. Minä lupauduin vetämään ensimmäiset treenit, joten Grimm sai vielä odotella vuoroaan. Tosin eihän Grimmille pysty vielä aikoihin tekemään liikkeisiin häiriöitä, mutta pientä jäynää voi sillekin jo keksiä. :) Aikuisten koirien häirikkötreenien jälkeen Grimm pääsi tekemään pari tolpan kiertoa, yhden ruudun (jossa on nyt ihan sika kova vauhti!), luoksetulon jonka vauhti on paranemaan päin ja ihan tosi hienon tunnarin joka oli piilossa väärien kapuloiden takana. Hauskaa settiä, onneksi on jo uusi häirikkötreeni merkattuna kalenteriin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti