perjantai 29. elokuuta 2014

Tokoleiri

Huh, miten on ollut lomakiireitä, päivityksetkin laahaa pahasti perässä. On tehty reissua reissun perään, mutta kerrankos sitä lomalla ollaan. Tosin tämän loman jälkeen en palaa töihin hyvin levänneenä. Autossa on tullut istuttua tuhansia kilometrejä, täältä susirajalta kun on pitkä matka joka paikkaan.

Pari viikkoa sitten 15.-17.8. huristeltiin tosiaan Hartolaan HSKH:n tokoleirille. Kisaavia koirakoita kouluttivat Kiviahon Katja ja Huotarin Oili. Meitä aloittelijoita luotsasivat sitten yhdistyksen omat kouluttajat. Perjantaina saatiin kuunnella Oilin luento kisakoiran "rakentamisesta", sekä kisoihin valmistautumisesta. Paljon tärkeää asiaa tuli pennunkin kanssa touhuavalle ja historiallisesti tein ihan muistiinpanotkin! Seuraavassa luettelen muutamia pointteja (en jaksa kirjoittaa kaikkea) luennosta. Nämä ovat vain minun kirjoitelmiani Oilin luennosta, voi olla että jotain on mennyt ohitse tai olen ymmärtänyt jotain eri tavalla kuin Oili on tarkoittanut.

Tärkeä pointti luennossa oli: Ajattele itse! Liian usein ohjaajat luottavat ulkopuolisiin kouluttajiin tai ryhmän vetäjiin sinisilmäisesti ratkaisua etsiessään, kun Oilin mielestä järkevintä ja tärkeintä mitä koiran ohjaaja voi tehdä, on istua illaksi sohvalle ja oikeasti miettiä itse ratkaisuja ja suunnitella tulevia treenejä. Hyväksi ohjaajaksi ei voi tulla pelkästään kuuntelemalla muita.

Lisäksi puhuttiin luonnollisestikin tavoitteiden asettamisesta ja treenien suunnittelusta. Molemmat täytyy tehdä ja molemmissa tulee pysyä. Tämä on aina ollut minulle vaikeaa, täytynee taas kerran yrittää. :D

Koiran motivaatio on kaiken perusta. Jos koira ei ole motivoitunut tekemään ohjaajan kanssa, ei treenaaminen yksinkertaisesti ole mahdollista. Ainakaan tuloksellinen treenaaminen. Ohjaajan tulee itsessään olla koiralle palkka! Koiran tulee myös palkkautua itse tekemisestä. Jos treenistä 80% on palkkaa (lelu/nami) ja 20% tekemistä, ollaan pahasti väärillä jäljillä. Täytyy myös muistaa, että jos koira jää ilman palkkaa, se ei koskaan saa luulla tehneensä väärin!

Puhuttiin myös paljon koiran aktiivisuudesta ja passiivisuudesta. Vain aktiivista koiraa palkataan, passiivista ei koskaan. Jos koira vetäytyy passiiviseksi, on ohjaajan velvollisuus nostaa koira takaisin aktiiviseksi, mutta ei namien avulla.

Osaavalta koiralta on uskallettava vaatia, muuten ei pääse eteenpäin. Että koiralta voi vaatia, on koiran oltava hyvin itsevarma. Itsevarma koira uskaltaa yrittää. Yritteliäs koira on hyvä pohja, mutta pelkkä yritteliäisyys ei riitä, koiran tulee myös kuunnella.

Puhetta oli myös häiriöistä ja sosiaalisesta palkasta, mutta nämä ovat aika tuttua huttua, jokainen tietää että kisakoiran tulee sietää häiriöitä ja palkkautua sosiaalisesti.

Minulle tärkeä seikka oli kun Oili puhui koiran silmän käytöstä. Grimm on vahvasti silmäkoira, sen käyttöä on esiintynyt jonkun verran ja se tulee vaikuttamaan meidän treenaamiseen jonkun verran. Tähän on yksinkertainen lääke: Minkäänlaista tuijottelua esineisiin tai esim. viereiselle kentälle ei tule sallia. Toiminta katkaistaan välittömästi, tehdään pikkutreeni ja koira pois kentältä. Tämä muistiin!

Lopuksi puhuttiin hienosta aiheesta: ohjaajasta. Minulle tuli helpotuksena tieto, ettei minun tarvitse olla treeneissä tai varsinkaan kisoissa sosiaalinen, vaan on jopa suotavaa ottaa omaa tilaa ja rauhaa ja keskittyä omaan suoritukseen. Tätä olen tehnyt tähänkin asti, mutta tavallaan olen häpeillyt sitä, koska täällä päin ei monen näe tekevän samaa. Täällä susirajalla on täysin normaalia tulla häirityksi (joku tulee juttelemaan) kesken treenin kun olet tekemässä koiran kanssa esim. seuraamista. On myös täysin normaalia, että kun yksi treenaa, muut seisovat kädet puuhkassa kaukana kentän reunalla ja lörpöttelevät ihan jostain muusta kuin käynnissä olevasta treenistä. En tykkää, en yhtään ja aion häätää tästäkin eteenpäin kaikki treenini häiritsijät huspois.

Luento oli ihan tosi hyvä ja sain siitä paljon ajatuksia joita toivottavasti osaan hyödyntää Grimmin kanssa.

Lauantaina alkoi sitten käytännön treenit. Aamupäivän treenin aiheena oli perusasento ja seuruu. Grimm tulee mielellään hieman vinoon perusasentoon. Se tulee suoraan, mutta ihan lopuksi klenksauttaa toisen takajalkansa hieman ulospäin, jolloin peppu kääntyy himpun vinoon. Tähän saatiin vinkki jota lähdetään kokeilemaan. Kouluttajan mielestä Grimmin seuruu on "virkamiesmäistä" ja hän suositteli ruuan vaihtamista leluun. Kokeillaan, vaikka virkamiesseuruu ei minua häiritse koska Grimmillä on hyvä rytmi, se ravaa koko ajan ja pysyy kivalla paikalla.

Iltapäivän treenit olivat yksi murheenkryyni. Treeni pidettiin niin, että kaikki koirat olivat kentällä yhtä aikaa, koko treenin, siis lähes tunnin. Olisi pitänyt käyttää sitä kuuluisaa järkeään ja viedä koira autoon varttitunnin kohdalla, koska on sanomattakin selvää ettei Grimmiä ole tuollaiseen istuskeluun ja hinkkaamisen hinkkaamisen hinkkaamiseen totutettu. Nooooh, sielläpä kuitenkin istuttiin ja tehtiin monen monta paikkamakuuta ja paikkaistumista. On sanomattakin selvää, että puolen tunnin istumisen jälkeen on pikkisen vaikeaa saada koiraansa optimaaliseen vireeseen ruututreeniä varten, mutta edelleenkään se järki ei päätäni pakottanut vaan käskin koiran ruutuun. Menihän se, mutta hitaasti. Toinen toisto meni vielä hitaammin, phuuuh. Noh, tämä korjataan kotona.

Loppupäivä katseltiin ja kuunneltiin Oilin ja Katjan koulutuksia, sieltäkin sai muutamia hyviä juttuja omaan työkalupakkiin. Harmi kun en tajunnut ottaa muistiinpanovälineitä kentän laidalle mukaan.

Illalla huomasin Grimmin nuolevan toista etutassuaan ja sieltä löytyikin kynnen vierestä reikä anturasta. En usko tuon vaikuttaneen ruututreeneihimme, koska koira ei ontunut ollenkaan. Leikitin ja juoksutin Grimmiä kokeeksi hiekalla, ei vaikutusta, joten uskallettiin treenata myös sunnuntaina, tosin varmuuden vuoksi ei juurikaan vauhtijuttuja.

Sunnuntaiaamun treeneissä hiottiin Grimmin maahanmenotekniikkaa. Vauhti on hyvä, mutta luoksarin maahanmeno saisi olla "sujahtavampi". Tähänkin saatiin kikkakolmonen jota voidaan kokeilla kotona.

Iltapäivätreenit olivat häiriötä täynnä. Kenttä oli levitetty täyteen leluja, kapuloita ja ruokaa. Ensin humpattiin kontaktikävelyä kaikki koirat kentällä häiriötavaroita väistellen. Tämä oli priimaa Grimm-laatua. Loppuun tehtiin vielä luoksetulot häiriötavaroiden sekä houkuttelevien ja mekkaloivien ihmisten läpi, tämäkin oli taattua Grimm-laatua, aivan loistosuoritus. Tästä olikin hyvä lähteä loppupäiväksi kuuntelemaan taas kokeneempien treenejä ja imemään oppia.

Leiriltä ajeltiin Lahteen, jossa Tiia ja Gust hyppäsivät junaan ja minä jatkoin Somerolle. Perillä paimennettiin yksi kamala setti. Minulla ei kestänyt pakka yhtään kasassa ja Grimm kuumeni ihan helvetin lieskoiksi asti. Noh, seuraavalla kerralla paremmin taas. :)

Grimm jäikin Klossnereille hoitopojaksi kun minä läksin viikoksi brittein maalle ystäväni luo. Tästä enemmän seuraavassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti