tiistai 12. elokuuta 2014

Woollandian kasvattipäivä

Perjantaina alkoi kesäloma ja mikäs sen parempi keino aloittaa lomailu kuin ajella Somerolle paimeneen. Lauantaina oli Woollandian pentupäivä johon saapui paikalle yli 20 Woollandiasta lähtenyttä kasvattia ja muutama turistikoirakin. Ihan mahtava osanotto näissä päivissä! Ohjelmassa oli, mitäpä muuta kuin paimennusta, mukavaa yhdessäoloa, koirien telmuamista ja älyttömän hyvää ruokaa.

Grimmin kanssa lampaille meno jännitti aika lailla, koska edellisen kerran Kuopiossa vedettiin niin hyvin. Tehtiin päivän aikana kolme settiä ja jokaisella päästiin oikeanlaiseen mielentilaan. Kovasti sille joutuu painetta laittamaan edelleen mutta eipähän lopu kuulkaas paukut kesken! Saatiin Marikan avulla lampailta pois tulo todella hyvälle mallille ja stopitkin onnistuvat kunhan koiralla on tarpeeksi tilaa. Kaaoksen ilmapiiri alkaa heti jos Grimm pääsee liian lähelle lampaita.

Nyt tavoitteena olisi rauhoittaa tilannetta ja saada kuljetus seesteiseksi. Kepillä huitominen (maahan paukuttaminen) täytyisi rauhoittaa, se on minun paniikkiratkaisu kun koira tulee liian lähelle tai ei meinaa vaihtaa suuntaa. Tuosta Grimm vain kiihtyy entisestään, mutta en ole vielä oikein keksinyt kuinka saan sen vaihtamaan suuntaa ilman. Tässäpä tätä opettelemista kerrakseen. :D Onneksi on Marika ja Kimmo auttamassa, muuten tuo epeli olisi lähtenyt lapasesta jo kauan aikaa sitten.

Nyt Grimmin ja minun (Grimmin mielestä hänen, minä olen edelleen vain hänen tiellään) paimennukseen on tullut järkeä. Vielä vähän aikaa sitten kuvasin meidän pyörössä oloa niin, että tuntuu kuin yrittäisin suojella lampaita tiikeriltä hammastikulla. :D Kyllä tämä vielä yhteistyöksikin muuttuu, uskokaa pois!

Kuva: Marika Klossner
Pääsin myös harjoittelemaan Grimmin siskon Lottan kanssa lampaille ja olipa mukavaa! Plottis oli kiltimpi (liekkö vieraskorea) kuin Grimm, mutta vauhtia riitti hänessäkin. Tällaiset harjoittelukerrat ovatkin tarpeen, jotenkin olin hieman rennompi Lottan kanssa kuin Grimmin ja tein nopeammin päätöksiä.

Muutama uskalias kävi paimentamassa myös nautoja ja sehän oli nähtävä! Hurjaa meininkiä, katsotaan onko meistä (minusta) koskaan tuohon hommaan. Grimmin veli Rahikainen kävi vetäisemässä aika vakuuttavan setin naudoilla noin niinku pikkupojaksi, huh hei, hienoa Tuija ja Rahis!

Ihan mahtava päivä, oli tosi kiva tutustua uusiin tuttavuuksiin ja vaihtaa kuulumisia "vanhojen" kanssa. Koska matka Somerolle on suhteellisen pitkä, jäin vielä yhdeksi yöksi Somerolle, enkä ollut ainoa. Myös Satu ja Trip jäivät yökylään. Vietettiin mukava ilta lämpimässä ilmassa terassilla, tosin välissä käytiin pesemässä vuorotellen koiriamme jotka olivat pyörähdelleet lantakasassa seljällään. Saatiinpa mukavan koivushampoon tuoksuisia rekkuja kainaloon yöksi. :D 

Sunnuntaina aamulla käytiin vielä pari settiä lampailla ja voi hyvää päivää kun pennulla riitti vauhtia! Meinasi lähteä lapasesta ihan huolella mutta jollain ihmeellä sain pakan kestämään juuri ja juuri kasassa. Hetki piti miettiä ja käydä setti läpi Marikan ja Kimmon kanssa ennen kuin varmistuin että tehtiin juuri sitä mitä tällä hetkellä pitääkin. Hyvä me! Tästä olikin hyvä lähteä kotimatkalle hyvillä mielin. 

Loppuun kuvia männä viikolta kun käytiin Maaritin ja Tiian kanssa tokoilemassa ja sen jälkeen uimassa ja lenkkeilemässä. Osaahan nuo rekut jo yllättävän hyvin leikin lomassa rauhoittua! Ja kyllähän tuon kapteenin erottaa jo ryhdistä. ;)

Skoda, Chico, Grimm ja Gust Kuva: Maarit Pirinen

Kuva: Maarit Pirinen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti