torstai 17. heinäkuuta 2014

Paniikkinappulat pois pohjasta

Ja josko laittaisi nuo paniikkinappulat ihan kokonaan pois käytöstä. Minulla on aika helposti tapana ajatella että kaikki on pilalla jos treeneissä joku menee pieleen. Tai ei välttämättä edes pieleen vaan tapahtuu jotain jota en ymmärrä. Heti kun vapaaopisto alkaa pitämään hermojen hallinta kursseja, olen ensimmäinen joka sille ilmoittautuu.

Eilen hakutreenien jälkeen meinasin olla tyytymätön tekemääni treeniin, mutta kun pohdiskelin asiaa ja soittelin taas iltamyöhällä paniikkipuhelun valvottaen muitakin kuin itseäni, tulin lopputulemaan, että Grimmille tehtiin juuri sellainen treeni jonka se nyt tarvitsi. Ihan kuten kaveri minulle sanoikin, "yhdessä treenissä kun ei voi kaikkea korjata tai muuttaa". No niinhän se on, vaikka minä toki "kaikkihetimullenyt" persoonana näin toivoisinkin. :D

Tuli siis todettua, että hihna hakumetsässä on Grimmille liikaa. Se ei vaan kestä sitä, että hänet viedään maalimiehen löydyttyä paikalta pois. Nyt lähdettiin palauttamaan Grimmin intoa ja kerrotaan sille jälleen, että maalimiehelle on enemmän kuin luvallista mennä.

Tehtiin muutama tuuli-ilmaisutreeni, tosin tuultahan ei näin helteellä ole yhtään. Tämä olikin se aspekti joka minua kävi mietityttämään, mutta siihenkin on tulevia treenejä varten nyt suunnitelma valmiina. Jos ei tuule, muutetaan treeniä hieman. Tavoitteena olisi kuitenkin, että Grimm etsiytyisi maalimiehelle itsenäisesti. Se ei oikein onnistu jos joudutaan menemään tuulen puuttuessa aina tyyliin maalimiehen sormille seisomaan ennen kuin koira saa hajun. Pääasia eilen kuitenkin oli, että koira oli innoissaan ja kissanruoka maistui, tästä on ihan hyvä jatkaa eteenpäin.

Viikonloppuna Grimmille pakataankin pyjamabilevehkeet reppuun kun se pääsee yökylään Gustin ja Ruffen tykö. En ole vielä tohtinut kertoa, että lampaitakin on luvassa lainaohjaajan kanssa ja veikkaan että joku uimareissukin saattaa kuulua ohjelmaan...Emäntä sen sijaan suuntaa pohjoiseen humputtelemaan harvinaistakin harvinaisempaan koirattomaan viikonloppuun. Veikkaan että minä olen se jolle tulee enemmän ikävä. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti