Viikon treenit

Myö on tehty vaikka mitä! Kalsaritokoissa olen päättänyt ottaa seuraavan askeleen ja viskata mukavuusalueeni nurkkaan homehtumaan. Alan (heti tänään) edetä pikku harjoituksissamme, koska pentu on väläytellyt muissakin treeneissä sellaista lahjakkuutta että olisi suoranainen rikos haaskata nämä lahjat tekemällä koirasta nami- ja käsiriippuvainen.

Torstaina Reino-Matti treenasi alla olevaa rataa itsenäisissä treeneissä kouluttajamme ollessa työmatkalla. Väli 13-15 oli v-a-i-k-e-a. Väännettiin esteelle 13 saksalaista ihan ratakiskosta ja ei vaan meinannut upota minun koordinaatioon. En kiireessäni malttanut odottaa Reinoa ja eihän se ohjaus sillä tavalla toimi. Suskin avustuksella saatiin monen monen plörinän jälkeen onnistumisiakin. Onneksi Reino kestää toistoja, se alkaa ainoastaan kiroilemaan minulle jos ei edetä radalla tarpeeksi, vaikka saisi palkkaakin. Reinolle paras palkka on kun saa tehdä lisää. Rataa tehdessään Reino on hipihiljainen, mutta siirtymillä ja odottaessa se tykkää huutaa minulle päin naamaa. Muuten mali oli taas oikein mainiolla tuulella, jopa niin hyvällä että luovutti minulle ensimmäistä kertaa ikinä lelun kesken taistelun, woop woop! Nykyään uskallan jo palkata sen kädestäkin, siitäkin rasti seinään. Tosin nyt Suski ei saa kuvattua Top 5 paniikkipalkkaukset videota meistä, joka piti laittaa facebookiin.

Rata: Jari Lukkarinen

Aksatreenien jälkeen Grimm pääsi syömään iltaruokansa halliin. Treenattiin perusasentoon kiepsahtamista, imuteltiin pidempiä matkoja, istuttiin ja leikittiin. Lisäksi irtoiltiin muutaman toiston verran suoria namikipolle. Noissa Grimm tarvitsee aina useamman toiston alle, pari ensimmäistä menee tuumaillessa vaikka juokseekin kupille koko matkan. Vasta parin harjoitustoiston jälkeen alkaa moottori hyrräämään ja vauhti kasvaa. 

Perjantaina tokoiltiin taas ryhmässä. Teemana oli merkki ja ohjatun suunnat. Jostain syystä olen osannut opettaa molemmille aiemmille koirilleni merkin kaatamisen, siksi olin innoissani kun sain vihdoin hyvät vinkit joilla merkin opetus onkin tosi helppoa. Grimm alkoikin tarjota hienosti merkille menoa lyhyeltä matkalta. Tästä on hyvä jatkaa kotona. Merkki on yksi niitä harvoja asioita joita opetan sheippaamalla, muuten olen luopunut tuosta jo muodista pois menneestä opetustyylistä lähes tyystin. 

Toisessa setissä laitettiin ohjatun suunnat alulle. Lähetin merkiltä samassa linjassa olevalle namikipolle vasemmalle. Vaikka läheteltiinkin koko ajan vasemmalle, hämäyksenä oikealla oli apuohjaaja ja tyhjä namikippo. Vaan eipä mennyt pikku puucee halpaan, hah! Hieno ajatus saatiin muhimaan kauniiseen päähän.

Koska Tiia koulutti meitä hurjalla tehokkuudella, jäi aikaa vielä kolmanteen settiin. Isommat koirat tekivät palkattomuustreeniä, mutta me oltiin erilaisia nuoria ja saatiin palkata kaikesta. Kaikkien piti valita kolme liikettä, meillä ne olivat luoksetulo, istuminen ja henkilöryhmä. Luoksetulot olivat oikein napakat ja istumiset tasalaatuisen täydellisiä. Henkilöryhmä oli meille niin sikamaisen helppo, että sitä päätettiin vaikeuttaa ihan kunnolla. Oli kyykyssä olevaa, taputtavaa, puhuvaa ja hyppivää ihmistä. Meinasin haljeta ylpeydestä kun pieni koira paransi kuin sika juoksuaan, piti hienon kontaktin ja sulki häiriöt kauniiden silmiensä ja hassujen korviensa ulkopuolelle, ihan huikeaa! Tyyppi on 3,5kk vanha, mitähän siitä vielä tuleekaan, ihan huimaa ajatellakin. Kiitos jälleen kerran Marika ja Kimmo kun olen saanut tämän timantin perheeseeni.

Lauantaina se hurjan odotettu päivä sitten koitti, me päästiin maastoon, iiiiiihhh! Kausi startattiin samalla hurjan mukavalla porukalla jolla viime kesänä humputeltiin pitkin metsiä. Kyllä nämä ihmiset on tämän harrastuksen suola ja sokeri. Kiitti tyypit! Grimmille tehtiin neljä pakoa putkeen. Kaksi ensimmäistä pakenin minä, kaksi seuraavaa toinen maalimies. Grimm ei voinut käsittää miten elämä on niin hauskaa, ihmisiä, juoksemista, kissanruokaa, hillumista ja loputtomasti kehuja. Tällaisia pakoja ei toki voi paimenelle montaa kertaa tehdä, ettei ovela pentu ala pelaamaan silmillään nokkansa sijaan. Siksi täytyykin edetä kieli keskellä suuta, olla pikkukoiraa ovelampi ja kehitellä sille jo seuraavalle kerralle uusia jekkuja, en malttaisi odottaa!