Seuraamisklinikka

Käytiin viikonloppuna kuuntelemassa Mia Skogsterin seuraamisklinikkaa ja tykkäsin kyllä kovasti. Seuraamisen rakentamista käsiteltiin pennusta aikuisuuteen ja aloittelijasta kisavalmiiseen. Sain hyviä vinkkejä ruuan arvon sekä vireen nostamiseen pennulle. Grimm on ahne, mutta ainahan ahneuteen kannattaa kannustaa lisää.

Skogster on hyvä luennoitsija ja oli hienoa seurata hänen viimeisen päälle viilattua kehonhallintaansa esimerkkejä näyttäessään. Siinä ei ollut yksikään sormi harallaan tai askel vinossa, vaan kaikki oli hallittua ja etukäteen suunniteltua joten koirallakin on parhaat mahdollisuudet onnistua. Miten ihmeessä sitä saisi joskus omat joka suuntaan harottavat ulokkeensa ja viuhtovat askelensa samaan kuosiin?!

Luennolla puhuttiin paljon koiran henkisestä valmiudesta ja kasvusta. Vaikka tottis olisikin valmis kisaikään mennessä, ei koiran pää ole. Mia vie omat koiransa BH-kokeeseen vasta noin pari vuotiaana. Siihen mennessä kokeenomaista treeniä ja harjoittelurutiinia on tullut jo paljon ja liikkeet ovat varmoja myös äärimmäisissä häiriöissä.

Sen lisäksi, että liian moni lähtee aivan liian nuorella koiralla kokeeseen, lähdetään kokeeseen myös aivan liian heppoisella treenillä. Pohjia ei tehdä kunnolla ja tästä johtuen ongelmat alkavat näkyä viimeistään parin vuoden päästä ja koiran kisaura hiipuu ennen kuin on päässyt kunnolla alkuunkaan.

Menetettäisikö mitään jos kisaikää nostettaisi lajista riippumatta puolella vuodella? Mielestäni ei, korkeintaan saataisiin kokeisiin valmiimpia ja kypsempiä koiria. Skogster korosti, että kiire ei saa olla mihinkään. Tässä onkin aiheeseen sopiva hyvä kirjoitus Pipa Pärssiseltä  "Kaikki ennätykset on jo tehty". Vaikka kisauran starttaisikin kolme vuotiaana, on koiralla monen monta hyvää vuotta kilpailla ja saavuttaa kaikki mikä saavutettavissa on.

Jos lähistölläsi (tai vähän kauempanakin) järjestetään Skogsterin seuraamisklinikka, suosittelen menemään olitpa sitten toko tai pk-harrastaja. Joensuussa paikalla oli sankoin joukoin molempia ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä koulutuksen antiin.

Loppuun päivitys Grimm von Reippaan silmätulehdustilanteesta. Lääkitys on purrut sen verran että turvotusta ei enää ole. Silmäluomet näyttävät kylläkin edelleen ihan kukkakaalilta. Toivotaan että loppuviikkoa kohden pennun suloinen ulkomuotokin palautuu ja päästään normielämään kiinni. Tällä hetkellä oikeastaan ainoa aktiviteettimme on ulkoilu, leikkiessä aina tassu tai lelu osuu silmään ja sitten tulee itku, ei kiva.

Säihkysilmän pilvinen päivä

Eilen aamulla huomasin että Grimmin vasemman silmän luomet olivat turvonneet. Silmä oli muuten siisti, ei rähminyt, ei punoittanut eikä vuotanut. Pentu oli myös oma energinen itsensä, temmelsi ja hillui ihan kuin ennenkin. Soitin lääkäriin, josta sain ajan iltapäivälle. Lääkäristä ohjeistettiin seurailemaan tilannetta aamupäivä ja jos turvotus laskee itsekseen, voi ajan perua, turvotushan voi johtua mistä vain, kaverin hampaan osumasta, jostain muusta tällistä, lumihangesta, allergisesta reaktiosta jne. Ja näin kävikin, aamupäivän aikana silmän turvotus hävisi käytännössä kokonaan joten soitin lääkäriin josta oltiin sitä mieltä ettei ole akuutti päivystystä vaativa vaiva vaan voidaan seurailla tilannetta viikonlopun yli.

Tänä aamuna herätessäni totesin että hohhoi, molempien silmien luomet turvonneet. Soitin heti päivystykseen jonne päästiinkin nopeasti. Aamun aikana toinen silmä alkoi rähmiä, joten tulehdushan siellä oli. Lääkärikin ihmetteli kummallista taudin kulkua. Olen aina luullut että silmätulehdus alkaa punoituksella ja rähmimisellä, ei niinkään luomen turvotuksella, mutta nytpä on nähty tämäkin.

Lääkitykseksi saatiin 10 päivän kuurit antibioottia sekä silmärasvaa, onnea ja autuutta siis tiedossa 3-4 kertaa päivässä pikkukoiran elämässä kun silmiä sörkitään ja tahmataan. Onneksi Grimm on täydellinen ja maailman järkevin pentu, eläinlääkärikin kehui että miten pieni koira voikin ottaa tällaisen tilanteen rennosti. Minä niin tykkään tuosta eläimestä.

Pennun omistaja sen sijaan onkin hermoromahduksen partaalla. Lääkäriä odotellessani väkisinkin mietin, että minkä helvetin takia minä näitä eläimiä kotiini otan kun ei nämä minun käsissä kestä hengissä kuitenkaan. Apteekissa ikuisuuden jonottaessani mummojen ja pappojen seassa epätoivo vaihtui vitutukseen ja kotiin päästessäni olin jo onnellinen että hoidettavana on "vain" tulehdus, eikä esim. allergia, joka saattaisi helposti olla todella vaikea ja elinikäinen hoidettava.

Kyllä se hopeinen reunus siis löytyy jokaisesta pilvestä. Huomenna kylläkin hopeista reunusta joutuu jälleen kaivamalla kaivamaan kun päättyy ihana vapaus kahden viikon loman jälkeen ja pikkuGrimmilläkin alkaa harmaa arki. Tästä päivästä on siis nautittava vielä kun voi, vaikkakin sitten silmät sirrillään.