lauantai 23. huhtikuuta 2016

AVO-koe

Tänään Varkaudessa Anne Nokelaisen tuomaroimassa kokeessa käytiin huitelemassa AVO-luokka läpi. Alla video, pisteet ja omat kommentit liikkeistä.

Paikalla istuminen, 9: Liikutti kerran toista etutassuaan. Ei kotkaillut eikä pälyillyt sivuille.

Seuraaminen, 9: Olen supertyytyväinen, että en itse kävellyt liian nopeasti ja sain pidettyä pakan kasassa. Kontakti petti useamman kerran. Tämän arvasinkin koska on treenattu seuruuta ihan tosi vähän viime aikoina. Ei painanut. Liikkuri hälytettiin paikalle tosi lyhyellä varoitusajalla ja oli hieman luokista sekaisin. Kuten videolta näkyy, meidän seuruussa liikkuroitiin mm. juoksusta pysähdys, kävelytettiin kehästä ulos ja liikkuri sanoi peruutuksen jälkeen "kaksi askelta oikeaan, siis eteenpäin". :D Ihana Reija. <3

Seisominen seuraamisen yhteydessä, 10: Ok seuruu, hyvä meidän näköinen pysähtyminen ja ok perusasento.

Luoksetulo, 9: Hyvin maahan, riittävä vauhti, loppuperusasento hieman auki.

Istuminen seuraamisen yhteydessä, 9,5: Seuruu hieman seilasi. Hyvä istuminen siihen nähden että viikko ennen kisoja ei istunut itkemälläkään. Tämä on viime aikoina nollattu kaikissa mölleissä ja kisamaisissa.

Ruutu, 10: Tuomari ei huomannut, että porsas ennakoi. Vauhti riittävä, ruudussa vielä epävarma. Hyvin maahan. Hieman vajaa loppuperusasento.

Nouto, 9: Heitin liian lyhyen heiton. Ennakoi tässäkin? Törmää hieman kapulaan ja palautuksen viimeinen metri vielä epävarma. Luovutusasento liian väljä.

Kaukot, 9,5: Hieman tassuttaen maahan, hyvät vaihdot, hieman vajaa loppuperusasento.

Hyppy, 9: Ihan ok. Loppuperusasento hieman vajaa.

Merkin kierto, 10: Vauhti ei päätä huimaa, mutta hyvä, tiivis kierto.

Kokonaisvaikutus, 10

Tuloksena AVO1 301,5 pistettä.


En olisi itse ihan noin auliisti pisteitä jakanut, mutta ykkönen oltais saatu varmasti kuitenkin. Olen tosi tyytyväinen. Kaikki valmistelut onnistuivat, sain tehtyä kehässä kaikki asiat jotka etukäteen päätin. Enkä jännittänyt juuri yhtään! Oli tosi kiva olla Grimmin kanssa kehässä.

Seuraavaksi keskitytään tekemään voimaa ja vauhtia, että saadaan hieman röyhkeyttä tekemiseen. Kevät treenaillaan VOI-liikkeitä ja Grimm saa sikailla oikein olan takaa. Kesäkuussa aletaan sitten taas muistuttelemaan AVO-liikkeitä niitä isojen poikien kisoja varten. :)

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Pisteitä tosiaan saatiin aika anteliaasti. :D

      Poista
  2. Onnea hienosta tuloksesta! :) Ties vaikka törmätään niissä isojen poikien kisoissa heinäkuussa. :D

    VastaaPoista