tiistai 5. huhtikuuta 2016

Möllit ja oivallus

Kävimmä viikonloppuna VarPSilla mölleissä päräyttämässä AVO-luokan tason tarkastuksen. Harmittelin paikan päällä, että eihän tuonne pitäisi mölleihin lähteä kun kivat, tutut tyypit on järkkäämässä ja ympäristö on tuttu, joten en saanut minkäänlaista jännitystä aikaan, pidin vaan hauskaa. :D

Liikkeitä en älyttömästi avaa, eiköhän meidän AVO-liikkeitä ole puitu niin moneen kertaan näissä kirjoituksissa. Suurin "ongelma" olin minä jota ei tosiaan jännittänyt ja näin ollen taas unohtelin koiran ja lörpöttelin tuomarin kanssa.

Paikkaistuminen oli huippu! Jätössä Grimm oli alkanut kotkailla (kuten aina), mutta nousi kuin nousikin ryhtiin ihan omin neuvoin. Hyvä Grimm!

Liikkeiden alut oli hirveitä. Ne liikkeet joissa on virittelyt, toimi ihan ok, mutta ne joissa virittelyä ei ole, olivat vähän tuolta tännepäin. Mm. liikkeestä istumisen Grimm meni maahan. Tiesin sen jo liikkeelle lähdettäessä, koska koira ei ollut kuulolla tippaakaan. Miksi siis annoin sen lähteä sillä fiiliksellä?! Tämä oli ainoa liike joka nollattiin. Siitä huolimatta oltas me riivitty ykkönen kasaan. Tulevassa kokeessa pisteillä ei oo mulle merkitystä, koska tavoitteet on ihan muualla. Kunhan tulee se ykkönen. :D Liikkeiden välit sen sijaan on menneet eteenpäin ja olivat ihan siivot.

Ruutu oli hyvä! Ensin meinasin laittaa sinne kosketusalustan, mutta ihan hyvä että en laittanut. Kiva huomata että tää(kin) alkaa olla varma.

Otsikon oivallus liittyy juurikin noihin virittelyihin. Ollaan Tiian kanssa tuskailtu, että miten viritellä seuruu ja jäävät,  koska molemmilla on ollut juurikin näiden liikkeiden aluissa ongelmana saada koira kuulolle ja kunnolla skarpiksi. Keksin idean kokeilla MM-kisoissa useamman ohjaajan käyttämää maneeria. Näyttää toimivan!! Ainakin parin treenin perusteella ja ainakin meidän pojilla, joille seuruu on opetettu samalla metodilla. Testitreenit jatkuu tänään sekä Sipoossa, että Joensuussa. Team H.Moilanen meni niin pähkinöiksi tästä oivalluksesta, että hyvä kun maltettiin nukkumaan mennä. Just tää on tämän harrastuksen suola ja sokeri! :D Aiheesta lisää kun testiryhmä on saanut tuloksia.

Pojat kävi pari viikkoa sitten fyssarilla. Grimmillä ei ollut yhtään jumia missään ja koira on notkea kuin balleriina. Silja mielestä Grimm on vähän sellanen kuivan kesän orava, siinä ei oo mitään ylimääräistä. Rundilla sen sijaan jumia löytyi alaselästä, sekä vasemmasta takareidestä. Nämä oli ihan odotettuja uutisia ottaen huomioon Rundin rakenteen. Vasen jalka on se heikompi ja siksi se varmaan rasittuu enemmän. Aloitin Rundille taas glukosamiini+MSM lisäravinteen. Katsotaan onko siitä mitään apua. Rundi ei varo itseään, eikä sen liikkeestä huomaa, että siihen sattuisi, joten aineen toimivuutta on hieman hankala todeta. Lisäksi Rundi saa kuurin närästyslääkettä, koskapa alkoi taas nuoleksia mattoja ja lakanoita. Nuoleminen loppui lääkkeen aloituksen jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti