torstai 4. helmikuuta 2016

Rutan!

Kattokaa, Rundi osaa! 
...ja Grimmiä ällöttää...
Otsikko tulee siitä, että olen "etelän" reissuilla kuullut jonkun verran ruotsinkielisiä tokokäskyjä ja ne kuulostaa paljon kivemmilta kuin suomenkieliset. :D Miettikää nyt: rutan, sidan, lik, komma, jne. Mietin jopa hetkittäin, että seuraavalle koiralle tulisi ruotsinkieliset käskyt. Siihen (pennun tuloon) tosin on vielä niin pitkä aika, että riittäköön pennun pään menoksi se, että sen nimi on päätetty jo yli vuosi sitten. :D

Sanoitko oikeesti, että ruotsiksi?!
Itse asiaan, eli siihen ruutuun. Olen täälläkin kirjoitellut, valitellut, hihkunut, iloinnut, kironnut meidän ruudun opettelua. Hermoromahdus asian suhteen tapahtui sitten pari päivää sitten. En ole oikein koskaan saanut opetettua Grimmille ruutua varmaksi ja viime aikoina (ylläripylläri kun koe lähestyy) se on alkanut turhauttaa ihan kunnolla.

Heti treenin jälkeen soitin "minäperunkaikkikokeetenkäteeenääikinämitään" puhelun viisaammalleni. Järkevämpää(?!) raivota ihmiselle kuin treeneissä koiran kuullen. Vastaukseksi sain, että eikun lusikka kauniiseen käteen ja treenaa lisää, muu ei auta. :D

Kun sitten puhelimessa aloin käymään läpi meidän treenimetodeja ja treenitiheyttä alkoi kuvio selvitä. Minulla on mennyt tässä hommassa niin sanotusti puurot ja vellit sekaisin. Olen opettanut koiraa kerralla useammalla metodilla luullen osaa niistä palkkauskeinoiksi. Lisäksi olen yrittänyt vahvistaa ruudun paikkaa metodilla, jolla sitä ei missään nimessä edes voi opettaa.

Aloitetaan ihan alusta. Kun ruutua lähdetään opettamaan, täytyy ensin rakentaa motivaatio ruutua kohtaan. Tätähän tehdään monesti suorapalkalle juoksuttamalla. Tällä saadaan hyvä vauhti ja koiralle ajatus "mene törppöjen ja narun luo, ne on merkitseviä". Vasta Satun koulutuksessa pari viikkoa sitten tajusin tämän kun Satu kertoi parillekin aloittelevalle koiralle ruudun opetuksen vaiheet teoriassa. Tähän saakka olen luullut, että koira oppii motivaation lisäksi ruudun paikkaa. Ei pidä paikkaansa.

Vasta kun koiran motivaatio ruutua kohtaan on tosi hyvä, aletaan kertomaan koiralle, että sen halutaankin menevän tiettyyn kohtaan ruudussa. Tähän onkin sitten montaa sorttia keinoja. On mm. näyttöruutua, kosketusalustaa ja uusimpana itselleni "Tiltun metodi". Sanon sitä Tiltun metodiksi, koska häntä pidemmälle en metodin historiaa tiedä. :D Toivottavasti kukaan ei tästä loukkaannu.

Grimmille ruutu on opetettu alun pitäen kosketusalustalla. Tein alustaa liian kauan, jolloin Grimm alkoi ajatella, että kosketusalusta = ruutu. Grimm myös jää hieman kiinni silmästään alustaan, joten tästä päätettiin luopua. Tilalle otettiin näyttöruudut. Aluksi tämä tuntui toimivan, mutta pian huomasin, että vaikka välillä menee hienosti, niin ihan yhtä hyvin välillä voi mennä myös ihan miten sattuu. Näiden metodien rinnalla tehtiin koko ajan myös suorapalkkaa koska pelkään aina Grimmin vireen laskevan ja vauhdin hidastuvan. Aina vain siltikin tuntui, että vaikka vauhti on jees, niin koko ajan ruudussa mättää joku.

Kun minulle tuo Tiltun metodi ensimmäistä kertaa kerrottiin, luulin sitä palkkauskeinoksi. Voitte jo arvata miten pieleen tällä oletuksella voidaankaan mennä. :D Avataan hieman. Tiltun metodissa koiralla tulee olla motivaatio ruutua kohtaan. Sen tulee osata mennä ruutuun, paikalla ei ole niin suurta merkitystä tässä vaiheessa. Tällä nimenomaan aletaan viilaamaan tarkkaa paikkaa siellä ruudun sisällä asettamalla palkka ruudun takaosaan samalla kun koira vielä seisoo ruudussa. Näin annetaan koiralle aikaa ajatella oma sijoittumistaan ja seuraavilla toistoilla se toivottavasti alkaakin vastaamaan koulutukseen hakeutumalla (ihmisen mielestä) parempaan paikkaan (lelun kohtaan) ruudussa.

Kun tosiaan luulin, että tuo mainitsemani metodi on palkkaamiskeino, tein edelleen näyttöruutuja, joihin käytin tätä palkkaussysteemiä. En voi edes kuvitella miten harmaalla alueella tässä ollaan liikuttu, kun koiralta on vaadittu tarkkaa paikkaa vaikka sillä ei ole siitä sitä harmaata aavistusta parempaa. Lisäksi kun sijoittuminen on ollut (ihmisen mielestä) väärä, koira on jätetty palkkaamatta ja pyydetty korjaamaan. Ihmettelen suuresti, että on Grimmillä edelleen kaiken tämän jälkeenkin oikeasti hyvä motivaatio ruutua kohtaan. Huh.

Puhelun aikana kävi myös ilmi, että en treenaa ruutua lähellekään tarpeeksi. Näin talviaikaan mukavuudenhaluisena ruututreenejä on tullut vain 2-3 treeniä viikossa. Tässä vaiheessa sitä pitäisi treenata vähintään 6-7 treeniä viikossa, mieluummin enemmänkin. Vaikka talvisin treenipaikan löytäminen osaa olla kiven alla, varsinkin niin, että treenikertoja tulisi 10/vko, niin kyllä etsivä löytää. Nyt on treenipaikka ruututreenejä varten, kunhan pakkaset pysyvät maltillisina eikä tule kamalan liukasta.

Kun sain purettua kaikki nuo opetusmetodit erilleen, sain myös analysoitua ensimmäistä kertaa mikä niissä on meille hyvää ja huonoa. Tajusin, että olen ihan turhaan hinkannut suorapalkkaa, koska tässä vaiheessa vähempikin riittää.

Valitsin meille opetusmetodiksi tuon Tiltun metodin ja kyllä se vaan toimii. Kolmen treenin jälkeen Grimm menee aina aivan takanauhan tuntumaan, kun aiemmin ongelmana oli etunauhan päällä pyörähtely ja ruudun keskiosaan jääminen. Toki paikka siellä takanauhan alueella vielä elää keskiosan ja oikean reunan välillä. Jostain syystä Grimm ei mene koskaan ruudun vasempaan reunaan. :D Puhelimessa mulle sanottiin, että parissa treenissä alkaa näkymään selviä tuloksia ja minähän kehtasin väittää vastaan vaikka itsekin aina toitotan, että tokossa metodin toimivuus näkyy heti.

Vaikka tällä hetkellä vaikuttaa hyvältä, niin ollaan vielä ihan alkutekijöissä. Nyt parin viikon kuuri, paljon treenejä alle ja sitten aletaan varmaan olla jo vahvemmalla pohjalla. Tuskin saan tätä kuukaudessa kasaan, mutta uskon saavani ruudun siihen kuntoon, että sillä voi kisaamaan lähteä. Nähtäväksi jää. :D

Loppuun jäniskevennys. Kumpi tässä photobombasi kumpaa? :D


3 kommenttia:

  1. Jihuu, hyvältä kuulostaa molempien poikien osaaminen!

    VastaaPoista
  2. Ootas hetkinen, selvennäpäs vähän: "asettamalla palkka ruudun takaosaan samalla kun koira vielä seisoo ruudussa." Eli koira juoksee ruutuun, pysäytät sen sinne seisomaan, viet palkan ruudun takaosaan ja vapautat koiran palkalle (kävelet itse, minne?)? Vai viet palkan ruudun takaosaan, koira juoksee ruutuun, pysäytät sen seisomaan ennen palkkaa, vapautat palkalle? Ihan uusi metodi minulle! Ruutu on yksi ärsytys ja epämääräisyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, koira juoksee ruutuun, pysäytän sen seisomaan, kehun ja samalla kävelen itse ruutun laittamaan palkan takanauhan päälle keskelle ja kävelen itse ulos ruudusta muutaman metrin päähän jälleen kehuen koiraa "hyvä ruutu, onpa hieno ruutu". Tämän jälkeen palaan ruutuun, nostan lelun ja annan koiran käydä siihen kiinni.

      Täysin uusi juttu minullekin, mutta tuntuu kyllä toimivalta. Tosin tässä koiran täytyy tosiaan tietää mikä ruutu on. Minä olen aina kyllä tykännyt ruudusta, mutta ilmeisesti vasta nyt tajuan miten se kannattaa opettaa. :D Tsemppiä treeneihin! :)

      Poista