Tarkoitukseni ei ollut ottaa bc:tä, mutta tämänkin jännittävän seikkailun polkaisi käyntiin ystävän idea. Woollandiaan syntyi päivän erolla itsenäisyyspäivän tienoolla kaksi aika erilaista pentuetta. Tiia saa Ruffelle veikan Taimin pennusta ja hän vinkkasi minulle että Wenjan pennuista vielä pari urosta etsi kotia. Mietin asiaa jonkun aikaa perinpohjaisesti, koska tämä olisi puhtaasti paimenlinjainen pentu eikä minulla ole paimennuksesta haisuakaan ja paimenkoiristakin vielä aika vähän. Aluksi loikkaus kelpiestä bortsuun tuntui valtavalta, mutta mitä enemmän asiaa mietin, sen selvempää oli, että en uskaltaisi ottaa heti perään toista kelpietä.
Minulle kerrottiin että pennuista on odotettavissa aika "Ruffemaisia" ja Ruffen ja Tiian yhteistyötä ja Ruffen kasvua vuoden ajan seuranneena, uskaltauduin soittamaan Woollandiaan Marikalle. Puhelun seurauksena lähdettiin katsomaan paimennusta, pentuja ja aikuisia koiria lähes 500km päähän.
Perillä nähtiinkin paljon enemmän kuin osasin toivoa. Näin pentueen vanhemmat, myös Uuno isä oli kutsuttu paikalle. Tilalla asuu pentueen isänisä ja isänisänisä ja pääsin tutustumaan näihinkin herroihin. Mikä ehkä parasta, näin myös kaikki nämä koirat lampailla. Paimennus avautui minulle ihan uudella tavalla, koulutustyyli ja ilmapiiri olivat täysin erilaiset kuin mitä olin aiemmin nähnyt, tykkäsin! Olin todella yllättynyt siitä, miten paimentaessa kaikki koiran perusluonteet tulevat esiin. Toki myös koulutuksella on iso osansa, mutta kyllä tuohon hommaan synnytään ja kasvetaan, ei sitä voi pelkästään tempuilla opettaa.
Grimm, työnimeltään Kintsu valikoitui minulle onnen kauppana. Jo Woollandiassa käydessäni pidin eniten sylissäni tuota kolme viikkoista sormen pureksijaa, se vain jotenkin veti puoleensa. Pari viikkoa kului ennenkuin sain tietää lopullisesti kenet saan tänne susirajalle pakkasen keskelle hakea ja olinpa onnesta soikeana kun Marikalta tuli viesti että Kintsu on minun! Ulkonäöltään Grimm tuo mieleen Lunan, se on varmasti yksi asia jonka takia pentu kiehtoo minua vieläkin enemmän vaikka olenkin aina sanonut ettei koiran ulkonäöllä ja värillä ole mitään merkitystä.
Wenjan pentue nimettiin Tuntemattoman sotilaan mukaan ja me pennun ottajat saimme valita pentujemme viralliset nimet. Minä valitsin uskaliaasti Kapteeni Kaarnan, josta wikipedia osaa kertoa näin "Iäkäs ja kokenut jääkäriupseeri ja konekiväärikomppanian alkuperäinen päällikkö. Isähahmo miehilleen ja jopa alokkaiden kesken arvostettu mies." Tällaisen korkeamman tason sotilaan kanssa sitä aletaan taivaltaa ja hänen hienoja taitojaan ja aseistustaan voikin jo ihailla täällä. Liian helpolla olenkin päässyt kahden aiemman koirani kanssa, oikeastaan mitään eivät ole tuhonneet. Vielä muutama päivä ja herra kapteeni saa upottaa nastansa minun ranteeseeni, en malttaisi odottaa!
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
maanantai 27. tammikuuta 2014
Ilman koiraa ON elämää!
Arvon kuoltua istuin kotona useamman päivän väännellen käsiä, itkeskellen ja murehtien, että mitä ihmettä minä nyt teen kun ei ole koiraa. Tuntui kuin elämältä olisi pudonnut pohja eikä oikein mitään osannut tehdä.
Pian tajusin, kuinka vapaata elämäni tällä hetkellä on, ilman koiraa. Voin mennä töiden jälkeen ystävän luo kahville, kaupungille tai vaikka kampaajalle. Tunnen itseni jopa riettaaksi huidellessani ympäriinsä välittämättä montako tuntia olen ollut kotoa poissa.
Voisi sanoa, että elämältä on hävinnyt rutiini ilman koiraa. Onneksi tämä riettaasti elely loppuu viikon päästä ja minutkin saadaan takaisin ruotuun. En kylläkään aio palata yhtä koirapainotteiseen elämään kuin Arvon kanssa elin. Olen huomannut tämän kuukauden aikana, että elämässä on muutakin kuin koirat, koiraharrastukset ja treenit ja aion pitää myöskin kiinni tästä muusta elämästä. Toki koira on etusijalla monessa asiassa ja sille täytyy antaa kaikki liikenevä aika, mutta koiran ei tarvitse harrastaa neljää lajia ja käydä kursseilla ja koulutuksissa jatkuvalla syötöllä, vähemmälläkin pärjää.
Kun kotona ei ole koira odottamassa, koti on menettänyt hieman merkitystään enkä vietä siellä juurikaan aikaa. Olen löytänyt entisen harrastukseni salilla käynnin ja jumppailun uudelleen ja useimpina päivinä menenkin suoraan töistä salille. Nautin suunnattomasti salilla hikoilusta, kipeistä lihaksista, ruokavalion pienistä muutoksista ja pikkuhiljaa muuttuvasta kropastani. Lenkillä en ole käynyt kertaakaan ilman koiraa, lenkkeily yksin tuntuisi hullulta. Luultavasti vähän väliä havahtuisin etsimään Arvoa ja säpsähtelisin kun en löydä sitä mistään. Niinpä olen ajatellut että vältän kylähullun maineen ylläpitämällä aerobista kuntoani sivistyneesti spinningissä.
Valitsin tämän vuoden teemaksi elämässäni avoimuuden. Aion olla kaikissa asioissa mahdollisimman avoin ja helposti lähestyttävä. Voi siis olla että tästä blogista ei tule pelkkää koiran treeniblogia vaan kertoilen täällä muustakin elämästäni. Tykkään itse lukea blogeja jotka eivät ole täysin kasvottomia, joissa on jotain kosketuspintaa ja joihin pystyy ehkä samaistumaan.
Siis kyllä, ilman koiraa on elämää mutta koira tuo minun elämääni niin paljon sisältöä ja syvyyttä, että ilman koiraa elämä on myös aika tylsää. Kukas sitten on se pieni koira, jonka takia tämä blogi on saanut alkunsa ja miksi juuri se valikoitui yllättäen minun perheenjäsenekseni? Siitä kirjoitan oman postauksen seuraavaksi, sillä aikaa hänen sotilasarvoonsa voi tutustua hänen omalla sivullaan.
Pian tajusin, kuinka vapaata elämäni tällä hetkellä on, ilman koiraa. Voin mennä töiden jälkeen ystävän luo kahville, kaupungille tai vaikka kampaajalle. Tunnen itseni jopa riettaaksi huidellessani ympäriinsä välittämättä montako tuntia olen ollut kotoa poissa.
Voisi sanoa, että elämältä on hävinnyt rutiini ilman koiraa. Onneksi tämä riettaasti elely loppuu viikon päästä ja minutkin saadaan takaisin ruotuun. En kylläkään aio palata yhtä koirapainotteiseen elämään kuin Arvon kanssa elin. Olen huomannut tämän kuukauden aikana, että elämässä on muutakin kuin koirat, koiraharrastukset ja treenit ja aion pitää myöskin kiinni tästä muusta elämästä. Toki koira on etusijalla monessa asiassa ja sille täytyy antaa kaikki liikenevä aika, mutta koiran ei tarvitse harrastaa neljää lajia ja käydä kursseilla ja koulutuksissa jatkuvalla syötöllä, vähemmälläkin pärjää.
Kun kotona ei ole koira odottamassa, koti on menettänyt hieman merkitystään enkä vietä siellä juurikaan aikaa. Olen löytänyt entisen harrastukseni salilla käynnin ja jumppailun uudelleen ja useimpina päivinä menenkin suoraan töistä salille. Nautin suunnattomasti salilla hikoilusta, kipeistä lihaksista, ruokavalion pienistä muutoksista ja pikkuhiljaa muuttuvasta kropastani. Lenkillä en ole käynyt kertaakaan ilman koiraa, lenkkeily yksin tuntuisi hullulta. Luultavasti vähän väliä havahtuisin etsimään Arvoa ja säpsähtelisin kun en löydä sitä mistään. Niinpä olen ajatellut että vältän kylähullun maineen ylläpitämällä aerobista kuntoani sivistyneesti spinningissä.
Valitsin tämän vuoden teemaksi elämässäni avoimuuden. Aion olla kaikissa asioissa mahdollisimman avoin ja helposti lähestyttävä. Voi siis olla että tästä blogista ei tule pelkkää koiran treeniblogia vaan kertoilen täällä muustakin elämästäni. Tykkään itse lukea blogeja jotka eivät ole täysin kasvottomia, joissa on jotain kosketuspintaa ja joihin pystyy ehkä samaistumaan.
Siis kyllä, ilman koiraa on elämää mutta koira tuo minun elämääni niin paljon sisältöä ja syvyyttä, että ilman koiraa elämä on myös aika tylsää. Kukas sitten on se pieni koira, jonka takia tämä blogi on saanut alkunsa ja miksi juuri se valikoitui yllättäen minun perheenjäsenekseni? Siitä kirjoitan oman postauksen seuraavaksi, sillä aikaa hänen sotilasarvoonsa voi tutustua hänen omalla sivullaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)