torstai 24. maaliskuuta 2016

Makkeeta mahan täyeltä

Sitäpä sitä saatiin viikko sitten kun perhe Grönholm päräytti vierailulle neljäksi päiväksi. Saatiin täydennystä myös Turun suunnalta, joten laatuseura oli taattua. :) Treenailtiin tokoa, lenkkeiltiin jäällä ja vietettiin aikaa, kylläpä oli huisin kiva viikonloppu! Harmillisesti kuvia tai videota treeneistä ei tullut otettua kun koko ajan touhotettiin muuta. :D Meillä täällä susirajalla on edelleen näin paljon lunta:



Kolmen ensimmäisen päivän pääteemat minulla oli liikkeiden välit ja ruutu.
Liikkeiden väleissä keskityttiin saamaan Grimm aktiiviseksi minua kohtaan. En saanut pyydellä, en nalkuttaa, enkä hakea koiralta kontaktia, vaan Grimmin täytyi olla se, joka otti aktiivisen roolin saadakseen palkkansa. Nämä paranivat jo tuon kolmen päivän aikana huomattavasti. Toki tarvitaan vielä paljon treeniä, että tästä saadaan rutiini, mutta hyvä alku!

Ruudussa en saanut perjantaina omaa asennetta varmaksi. Sainkin aiheellisen palautteen, että Grimmin kaltaisen koiran kanssa täytyy itse mennä peilin kautta treeneihin. Jos oma naama näyttää yhtään epävarmalta koska ei osata, ei treeni tule onnistumaan ihan varmasti. Tämä huomattiin heti seuraavina päivinä. Kun tulin treeneihin asenteella "tää menee hitsin hyvin", niin se meni. :D Siispä kokeisiin peili taskuun mukaan. ;) Ruudun paikka on alkanut vahvistua kivasti. Käytän edelleen joka treenin ekalla toistolla kosketusalustaa, muut toistot ilman ja palkka aina koiran taakse. Nyt tarvitaan enää itsevarmuutta suorittamiseen niin vauhti kestää myös koetilanteen.

Tehtiin myös jonkun verran paikkaistumisia. Olen pysytellyt muutaman metrin päässä Grimmistä ja näin se kykenee istumaan kotkailematta kovassakin häiriössä. Täytyy nyt vaan pidentää matkaa metri kerrallaan. We can do it!


Häiriökaukoissa Grimm on aika hyvä I-M-I vaihdoissa. Tehtiin sekä rivissä, että liikkuroituna. Tein myös ihan läheltä muutaman M-S-M vaihdon, hyvin meni nekin vaikka seisomaan nousu on vielä vireen noustessa aika etupainoinen. Hallissa en jostain syystä koskaan muista laittaa kaukoihin takapalkkaa joka toimii meillä ihan parhaiten ja saa koiran ajatuksen taakse. Tässä on skarpattava, ei heittopalkkaa kyyläkoiralle, murr.

Luoksetulon ja kaukojen jättöjä treenasin lähtemällä juoksemaan ja kutsumalla koiran luokse yllärinä. Näitä ei passaa montaa tehdä ellen halua, että ihana koirani ampaisee kisoissa ekalla kaukojen vaihdolla innoissaan sivulle. :D

Noudon palautukset on parantuneet paljon, mutta kisamaisena jää edelleen välillä auki. Myös kapulan nostot olivat nyt siistejä ja törmäily on jäänyt pois.


Maanantaina Grimm teki kisamaisena AVOn. Tarkoitus oli tehdä kahdessa osassa, mutta koska unohdettiin tehdä seuruu niin se oli sitten yksinään kolmannessa setissä. Liikkeiden välit olivat jo aika kivat, vain kerran taisi huomio herpaantua. Paikkaistumista ei tehty.

Sain itse palautetta, että olen sellainen "kiltti kisaaja", joka kuuntelee liikaa liikkuria/tuomaria ja näin jättää helposti koiran oman onnensa nojaan liikkeiden väleissä. Lisäksi tämä "kiltti kisaaja" noudattaa liian kirjaimellisesti liikkurin osoittamia lähtöpaikkoja. Asetun aina kiltisti ihan törpön viereen vaikka tasan tarkkaan tiedän, että Grimm ei pysty tulemaan minun sivulle jos törpön ja minun väli on hyvin pieni. Tämähän on kaikki kokemattomuutta ja aloittelijalle varmasti tyypillistä käytöstä. Näissä on itse petrattava ja muutettava itsensä "itsekkääksi kisaajaksi" joka on kehässä koiraansa varten eikä huomioi muuta eikä muita.

Noh, mutta kisamainen meni sitten tälleen (en muista enää liikejärkkää):

Liikkeestä seis: Meni maahan. Seuruu oli hyvää vaikka eka liike. Ei painanut, siitä iso plussa. Lämppäys meni siis aika nappiin, jee! Ei voi olla pahoillaan, lisää vaan asentoerottelua.

Nouto: Muuten hyvä, mutta seisoin ihan lähetystörpön vieressä, joten palautus jäi vajaaksi. Oma moka.

Liikkeestä istu: PerusGrimmiä, ihan hyvä. Eikä painanut seuruussa, jeee.

Hyppy: Laitettiin este vahingossa 60cm, mutta eipä tainnut Grimm edes huomata. Tässä ei kommentoimista.

Ruutu: Ruudussa oli kosketusalusta jonka Grimm näki vasta ruutuun mennessään ja riemastui siitä kovin. :D Vauhti on vielä epävarma, mutta laukalla kuitenkin.


Toinen setti:
Törpön kierto: Kaarros on hävinnyt, jihuu! Ihan kiva.

Kaukot: Viereiselle kentälle tuli koira aksaamaan. Eka nousu hyvä, iso plussa! Sen sijaan ekaan maahanmenoon tuplakäsky koska kuunteli aksaajia. Teki kuitenkin loput vaihdot ihan kivasti.

Luoksetulo: Saisi toki lähteä räjähtävämmin, mutta perusmeitä, tasaista ja varmaa. :D

Seuruu: Huomasi kyllä, että eipä oo treenattu aikoihin. Ei painanut, siitä plussaa. Seinää/putkea päin kävellessä, sekä käännöksissä kontakti petti, murr. Kontaktin pettämistä ei olekaan ollut aikoihin. Täytyy laittaa hetimiten kuntoon.

Lopputulemana yksi liike nollattiin, ehkä silti oltais saatettu raapaista ykkönen. Pientä laittoahan tämä vaatisi, mutta ei tätä enää paljoa kannata oikeasti viilata ja puunata. Pakko sinne kokeeseen on vaan mennä, että päästään joskus eteenpäin.

Kun liikkeiden väleihin ei tarvinnut käyttää niin paljoa energiaa, niin pystyin keskittymään enemmän omaan tekemiseen ja se näkyi. En mokaillut, enkä säätänyt. Ja hei, en säätänyt kertaakaan alkuperusasentoja. Edistystääääääh. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti