maanantai 14. heinäkuuta 2014

Reino radalla!

Viime viikolla päästiin pitkästä aikaa aksaamaan Reinon kanssa! Reino oli yhtä innoissaan kuin aina ja ohjaaja turkasen ruosteessa. Onneksi on kärsivällinen koutsi. :D Radasta ei ikävä kyllä ole raapustusta, hauska kieputtelurata jossa olin toivottoman myöhässä monen monta kertaa. Yleensä myöhässä olo ei niin haittaa, kohta otetaan vain uusiksi ja elämä jatkuu. Reinon kanssa taas myöhässä ohjeiden antaminen voi tarkoittaa mahdollista onnettomuutta.

Jäykkä ja pitkä malikan palikka ei ehdi väistää eteensä tulevia esteitä, vaan on muutamankin kerran pamauttanut tieltään hypyt siivekkeineen, muurin kaikkine paloineen tai pituuden tuhannen palasiksi. Onneksi tilanteet on vain näyttäneet pahalta eikä koiralle ole käynyt kuinkaan. On se uskollinen rekku, hyppää tasan sinne minne käsketään, vaikka yritys olisi kuinka tuhoon tuomittu hyvänsä.

Saatiin treeniin monta hyvää onnistumista, mm. niistot, joita ei olla tehty Reinon kanssa vissiin ikinä onnistui todella hienosti, välistävedot saatiin myös onnistumaan kun uskalsin merkata välin lelu kädessä (tässäkin on siis kehitytty, enää en pelkää että minulta raastetaan palkat käsistä ja puolet sormista samalla kesken kaiken, heh) ja minä taisin ihan juostakin radalla enkä jäänyt koko ajan ihailemaan koiran menoa! Kyllä oli mukavaa!

Eilen jatkoin projektia "kiltin koiran kuljetus pois hajulta". Vein purkissa kissanruokaa metsään ja lähdettiin Grimmin kanssa etenemään kuten mentäisi hakutreeneissäkin. Kun otti hajun ruuasta, talutin koiran pois ja lähetin kauempaa samaa linjaa purkille. Nämä meni ihan samalla tavalla kuin hakumetsässäkin, tulee hajulta todella helposti pois eikä jää haikailemaan sen perään kuten toivoisin. Noh, kuitenkin meni kiireen vilkkaan syömään haisuruokansa joka kerta, joten josko tässä edettäisi kunhan saadaan toistoja alle. Täytyy keksiä tähän joku mantra jota hokea koiralle, ne yleensä auttaa.

Toisaalta mietin myös sitä, että onko Grimm sellainen koira, joka ikinä ilmaisee tajutonta haluaan tehdä jotain jarruttamalla hihnassa kun sitä viedään pois tai vetämällä esim. hajua kohti hulluna? Liian aikaista sanoa ja sittenhän se nähdään kun tämä tie on kuljettu, treenit siis jatkukoon.

Tein samaan maastoon vielä pari esinekaistaletta. Ensimmäinen meni loppumatkasta polun yli. Tiesin että pelaan siinä upporikasta ja rutiköyhää koska en ollut satavarma oliko Grimm käynyt talsimassa alueella vähän aiemmin. Ilmeisesti oli, koskapa lähti välittömästi polkua pitkin siihen törmättyään. Kävi armottoman kierroksen (lienee saman jonka oli juossut aiemmin?) ja takaisin tullessaan löysi ja toi esineen hirmu innossaan. Eihän se mennyt ihan niinku piti, mutta a) pentu meni janan loppuun asti (kierroksen tehtyään), b) esine löytyi ilman apuja ja c) palautus oli vauhdikas, suoraviivainen ja tuli suoraan käteen. Lasken tuon siis onnistuneeksi treeniksi.

Tein vielä toisen janan varmasti puhtaaseen maastoon ja tämä olikin sitten aivan oppikirjamaisen täydellinen suoritus, jes! Grimmillä on esineillä juuri sellainen vauhti jota haluankin. Se ei kaahaa koskaan täysillä, vaan oikeasti haistelee ja käy janan tarkasti läpi kertakatsomisella, tykkään.

Sain muuten yksi ilta aivopierun vaihtaa Grimmin seuruun palkka ruualta pallolle, koska pallo on ehkä (minun mielestä) helpompi häivyttää pois. Katsotaan mitä tästä tulee, vai tuleeko mitään. Tiia apuaaaa! :D

3 kommenttia:

  1. Isoisä zaggis ja täti on samanlaisia.kun lähetän hakukaarelle kyttäävät mua ja mietin et näkeeks ne ees lampaat , mutta kun käsky käy niin lähtevät täysillä. Haluavat ilmeisesti sen vahvistuksen ohjaajalta, ei toimis varmaan ns prässillä. Suku"rasite" siis. Mutta kun tietää ettei kannata hetsata "fyysisesti kiinni pitämällä" niin hyvää tullee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan tulokseen minäkin eilen päädyin, hihna on Grimmille liian voimakas "pakote". Eihän se arjessakaan ole koskaan hihnassa, joten koira kokee sen varmaan tosi isona asiana ja on nyt ymmärtänyt tuon ilmaisuasian aika päälaelleen. Palataan siis perusteisiin, eikä viedä koiraa hihnalla maalimieheltä pois vaan heti löydöstä suorapalkka. Luulen että myöhemmässä vaiheessa, en hihnaa edes tarvitsekaan, vaan koira tulee minun kanssa vaikka helvetin tulien läpi ilmankin. :D Mieluummin näin päin, että koira tekee työtä minulle ja minun kanssa!

      Poista
  2. Sekä nami että pallo saadaan kyl häivytettyä seuruusta, ei hätää :D Ruffekaan ei tykkää hihnasta treeneissä, eikä pannasta kiinnipitämisestä, joten taitaa tuota ominaisuutta tulla Grimmille molemmilta puolilta :)

    VastaaPoista