Arvon kuoltua istuin kotona useamman päivän väännellen käsiä, itkeskellen ja murehtien, että mitä ihmettä minä nyt teen kun ei ole koiraa. Tuntui kuin elämältä olisi pudonnut pohja eikä oikein mitään osannut tehdä.
Pian tajusin, kuinka vapaata elämäni tällä hetkellä on, ilman koiraa. Voin mennä töiden jälkeen ystävän luo kahville, kaupungille tai vaikka kampaajalle. Tunnen itseni jopa riettaaksi huidellessani ympäriinsä välittämättä montako tuntia olen ollut kotoa poissa.
Voisi sanoa, että elämältä on hävinnyt rutiini ilman koiraa. Onneksi
tämä riettaasti elely loppuu viikon päästä ja minutkin saadaan takaisin
ruotuun. En kylläkään aio palata yhtä koirapainotteiseen elämään kuin
Arvon kanssa elin. Olen huomannut tämän kuukauden aikana, että elämässä
on muutakin kuin koirat, koiraharrastukset ja treenit ja aion pitää
myöskin kiinni tästä muusta elämästä. Toki koira on etusijalla monessa
asiassa ja sille täytyy antaa kaikki liikenevä aika, mutta koiran ei
tarvitse harrastaa neljää lajia ja käydä kursseilla ja koulutuksissa
jatkuvalla syötöllä, vähemmälläkin pärjää.
Kun kotona ei ole koira odottamassa, koti on menettänyt hieman merkitystään enkä vietä siellä juurikaan aikaa. Olen löytänyt entisen harrastukseni salilla käynnin ja jumppailun uudelleen ja useimpina päivinä menenkin suoraan töistä salille. Nautin suunnattomasti salilla hikoilusta, kipeistä lihaksista,
ruokavalion pienistä muutoksista ja pikkuhiljaa muuttuvasta kropastani. Lenkillä en ole käynyt kertaakaan ilman koiraa, lenkkeily yksin tuntuisi hullulta. Luultavasti vähän väliä havahtuisin etsimään Arvoa ja säpsähtelisin kun en löydä sitä mistään. Niinpä olen ajatellut että vältän kylähullun maineen ylläpitämällä aerobista kuntoani sivistyneesti spinningissä.
Valitsin tämän vuoden teemaksi elämässäni avoimuuden. Aion olla kaikissa asioissa mahdollisimman avoin ja helposti lähestyttävä. Voi siis olla että tästä blogista ei tule pelkkää koiran treeniblogia vaan kertoilen täällä muustakin elämästäni. Tykkään itse lukea blogeja jotka eivät ole täysin kasvottomia, joissa on jotain kosketuspintaa ja joihin pystyy ehkä samaistumaan.
Siis kyllä, ilman koiraa on elämää mutta koira tuo minun elämääni niin paljon sisältöä ja syvyyttä, että ilman koiraa elämä on myös aika tylsää. Kukas sitten on se pieni koira, jonka takia tämä blogi on saanut alkunsa ja miksi juuri se valikoitui yllättäen minun perheenjäsenekseni? Siitä kirjoitan oman postauksen seuraavaksi, sillä aikaa hänen sotilasarvoonsa voi tutustua hänen omalla sivullaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti